ravitieto.fi

- enemmän raviurheilusta -

Kylmäveristen pohjoismaiden mestaruus

Kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruus on vuodesta 1978 lähtien järjestetty kilpailu pohjoismaisille kylmäverisille ravihevosille.

Vuoteen 1997 asti kilpailu kiersi Suomen, Ruotsin ja Norjan raviradoilla. Vuosina 1998 ja 1999 Pohjoismaiden mestaruus ratkaistiin kolmen osakilpailun sijoituksilla. Lähdöt ravattiin maiden pääradoilla Vermossa, Solvallassa ja Bjerkessä.
2000–2005 kilpailua ei järjestetty lainkaan. Nykymuotoisena 2100 metrin matkalla autolähetyksellä se on järjestetty vuodesta 2006 alkaen elo-syyskuussa Turussa Metsämäen raviradalla (vuonnsa 2016 Maarianhamnassa). Vuonna 2013 kilpailun ensimmäinen palkinto oli 40 000 €.
PM ravattiin vuonna 2016 Turun Kuninkuusravien takia Maarianhaminassa 14.8.2016 ja voittaja oli Terho Rautiaisen suojatti Suivikas.
Vuonna 2017 kisa palasi välivuoden jälkeen Turun Metsämäkeen, jolloin voiton  vei Välähdys ja vuonna 2018 voittaja oli Costello.
Sivun kaikki tiedot eivät näy mobiililaitteilla.


2018 voittaja: Costello

costello pm 2018
Ville Herttuan suojatti Costello jatkoi huippuvuottaan viemällä myös kylmäveristen PM:n Turussa 15.9.2018
tutusti Risto Tupamäen ohjastamana. Kuva: Hippos/Hanna Närhinen.

 

Hevonen / OhjastajaAika   KerroinPalkintoMatka:rata 
1. 8 Costello / Risto Tupamäki 23,2  17 30 000 € 2100:8 Video / TotoTV
2. 3 Välähdys / Ville Korjus 23,3    43 20 000 € 2100:3 Video / TotoTV
3. 4 A.T. Visku / Juha Länsimäki 23,4    1352 10 000 € 2100:4 Video / TotoTV
4. 11 Rapin Aatos / Harri Koivunen 23,4    676 8 000 € 2100:11 Video / TotoTV
5. 6 Metkutus / Juha-Matti Paavola 23,5    1425 4 000 € 2100:6 Video / TotoTV
6. 7 Polara / Antti Tupamäki 23,5  129 4 000 € 2100:7 Video / TotoTV
7. 5 Hullumies / Seppo Sarkola 23,6    105   2100:5 Video / TotoTV
8. 1 Tekno Jerken* / Hannu Torvinen 23,7    210   2100:1 Video / TotoTV
9. 10 Keisar / Timo Tuominen 27,4    1995   2100:10 Video / TotoTV
10. 9 Köppinen / Ari Moilanen 27,5    175   2100:9 Video / TotoTV
  2 Tulinko / Jussi Miettinen   hpl   426   2100:2 Video / TotoTV

18,5/Hullumies 20,5 24,5 28,0

Lähdön toto-tiedot

PeliKertoimetVaihdot
Voittaja 1,75 9 069,00 €
Sija 1,31-1,62-7,14 3 767,00 €
Kaksari 3,50 25 989,00 €
Päivän duo 3,03 8 857,00 €
Troikka 239,84 28 489,70 €
Lähtövaihto   38 825,00 €

Yleisöä: ?. Päivän kokonaisvaihto: 893 687,35 €


2017 voittaja: Välähdys, Suomi.

valahdys pm2017
Vuonna 2017 kisattiin jälleen Turussa ja voiton vei Ville Korjuksen valmentama Välähdys kuskinaan Harri Kotilainen.
Kuva: Hippos/Hanna Närhinen.

Hevonen / OhjastajaAika   KerroinPalkintoMatka:rata 
1. 6 Välähdys / Harri Kotilainen 22,1    22 30 000 € 2100:6 Video / TotoTV
2. 7 Tekno Jerken* / Hannu Torvinen 22,2  67 13 500 € 2100:7 Video / TotoTV
3. 4 Costello / Risto Tupamäki 22,2    49 7 500 € 2100:4 Video / TotoTV
4. 1 Pyörylän Paroni / Antti Teivainen 22,3    227 3 750 € 2100:1 Video / TotoTV
5. 5 Metkutus / Juha-Matti Paavola 22,3    1158 2 000 € 2100:5 Video / TotoTV
6. 12 Norheim Faksen* / Jan Ove Olsen 22,3    336 2 000 € 2100:12 Video / TotoTV
7. 8 Rapin Aatos / Harri Koivunen 22,6    2175   2100:8 Video / TotoTV
8. 2 Vieskerin Valo / Pertti Niveri 22,6    1543   2100:2 Video / TotoTV
9. 3 Saaga S / Matti Nisonen 22,7    235   2100:3 Video / TotoTV
10. 10 A.T. Visku / Juha Länsimäki 22,8    769   2100:10 Video / TotoTV
11. 11 Köppinen / Ari Moilanen 22,8    126   2100:11 Video / TotoTV
12. 9 Veeran Turo / Tuomo Ojanperä 23,0    1809   2100:9 Video / TotoTV

21,0/Välähdys 23,5 19,0 23,0

Lähdön toto-tiedot

PeliKertoimetVaihdot
Voittaja 2,24 21 614,27 €
Sija 1,32-1,67-1,40 3 996,27 €
Kaksari 5,39 24 286,30 €
Troikka 20,27 25 703,95 €
Lähtövaihto   49 896,84 €

Yleisöä: 3 112. Päivän kokonaisvaihto: 573 753,49 €


2016 voittaja: Suivikas, Suomi.

suivikas pm2016
Vuoden 2016 kilpailu ajettiin Maarianhaminassa ja voittajat olivat Suivikas ja Terho Rautiainen. Kuva: Hippos.

Hevonen / Ohjastaja Aika   KerroinPalkintoMatka:rata 
1. Suivikas / Terho Rautiainen 23,6    800 16 150 € 2140:11
2. Tekno Jerken* / Hannu Torvinen 23,6    75 8 075 € 2140:4
3. Vitter / Mika Forss 23,8    42 4 845 € 2140:2
4. Solör Stegg* / Torbjörn Jansson 23,9    100 3 230 € 2140:5
5. Virijori / Jorma Naumanen 24,0    703 1 615 € 2140:3
6. Månprinsen A.M.* / Gunnar Melander 24,0    13   2140:9
7. A.T. Visku / Juha Länsimäki 24,2  999   2140:7
8. Moe Svarten* / Jan Martin Bjerring 24,9    999   2140:10
9. Krusen* / Michael von Krusenstierna 26,7    700   2140:6
  Vihte / Olli Koivunen   hll   999   2140:1
  Nopsan Vauhti / Harri Koivunen Poissa        2140:8

2015 voittaja: Tekno Odin, Norja.

tekno odin
Vuoden 2015 voittaja Tekno Odin, Norja. Kuva: ravitieto.fi.
Lue raportti kisasta

Hevonen / OhjastajaAika   KerroinPalkintoMatka:rata 
1. 8 Tekno Odin* / Öystein Tjomsland 20,9    16 30 000 € 2100:8 Selostus / Video / TotoTV
2. 3 Suivikas / Terho Rautiainen 21,0    122 13 500 € 2100:3 Selostus / Video / TotoTV
3. 2 Köppinen / Ari Moilanen 21,0    341 7 500 € 2100:2 Selostus / Video / TotoTV
4. 9 Jokivarren Kunkku / Jorma Kontio 21,3    35 3 750 € 2100:9 Selostus / Video / TotoTV
5. 1 Tekno Jerken* / Hannu Torvinen 21,3    517 2 000 € 2100:1 Selostus / Video / TotoTV
6. 12 Vieskerin Valo / Pertti Niveri 21,4  1674   2100:12 Selostus / Video / TotoTV
7. 5 Tuikun Poju / Jukka-Pekka Kauhanen 22,6  1408   2100:5 Selostus / Video / TotoTV
8. 4 Marat / Pekka Korpi 22,7    1399   2100:4 Selostus / Video / TotoTV
9. 6 Tapsan Tahti / Tapio Perttunen 22,7    730   2100:6 Selostus / Video / TotoTV
10. 10 A.T. Visku / Harri Koivunen 22,9  3043   2100:10 Selostus / Video / TotoTV
  7 Föynland Kongen* / Mika Forss Poissa        2100:7 Selostus / Video / TotoTV
  11 Camri / Tuomas Pakkanen Poissa        2100:11 Selostus / Video / TotoTV

18,5/Marat20,0/Köppinen 23,5 20,0

Lähdön toto-tiedot

PeliKertoimetVaihdot
Voittaja 1,69 88 493,00 €
Sija 1,35-2,16-2,91 5 232,00 €
Kaksari 5,63 36 378,50 €
Lähtövaihto   130 103,50 €

Yleisöä: 4 932. Päivän kokonaisvaihto: 1 002 915,20 €


2014 voittaja: Hallsta Lotus, Ruotsi.

Hallsta Lotus
Vuoden 2014 voittaja Hallsta Lotus. Kuva: Hippos/Ilkka Nisula.
Lue raportti kisasta

Hevonen / OhjastajaAika   KerroinPalkintoMatka:rata 
1. 3 Hallsta Lotus* / Ulf Ohlsson 22,1    71 30 000 € 2100:3 Selostus / Video / TotoTV
2. 6 Köppinen / Ari Moilanen 22,5    80 13 500 € 2100:6 Selostus / Video / TotoTV
3. 2 Boker / Esa Holopainen 22,5    212 7 500 € 2100:2 Selostus / Video / TotoTV
4. 1 Särpefanten* / Jan Roar Mjölneröd 22,8    34 3 750 € 2100:1 Selostus / Video / TotoTV
5. 5 Virijori / Jani Ruotsalainen 23,0    200 2 000 € 2100:5 Selostus / Video / TotoTV
6. 4 Keisar / Hannu Torvinen 23,0    455 2 000 € 2100:4 Selostus / Video / TotoTV
7. 9 Guli Järven* / Jan-Olov Persson 23,0    417   2100:9 Selostus / Video / TotoTV
8. 8 Vieskerin Valo / Pertti Niveri 23,1  215   2100:8 Selostus / Video / TotoTV
9. 12 Ulsrud Tea* / Svein Ove Wassberg 23,3    99   2100:12 Selostus / Video / TotoTV
10. 11 Hullumies / Seppo Sarkola 24,6    180   2100:11 Selostus / Video / TotoTV
11. 7 Jokivarren Kunkku / Antti Ojanperä 24,7    140   2100:7 Selostus / Video / TotoTV
  10 Rapin Aatos / Mika Forss   hll   598   2100:10 Selostus / Video / TotoTV

19,5/Hallsta Lotus 21,5 23,5 21,5

Lähdön toto-tiedot

PeliKertoimetVaihdot
Voittaja 7,10 30 988,00 €
Sija 2,33-2,08-4,76 6 305,00 €
Kaksari 23,04 42 101,00 €
Lähtövaihto   79 394,00 €

Yleisöä: 3 580. Päivän kokonaisvaihto: 1 476 802,90 €


2013 voittaja: Särpefanten, Norja.

sarpefantenVuoden 2013 voittaja tuli Norjasta: Särpefanten/Jan Roar Mjölneröd.

Hevonen / OhjastajaAika   KerroinPalkintoMatka:rata 
1. 11 Särpefanten* / Jan Roar Mjölneröd 22,3    121 40 000 € 2100:11 Selostus / Video / TotoTV
2. 4 Rokne Eld* / Svein Ove Wassberg 22,6    191 18 000 € 2100:4 Selostus / Video / TotoTV
3. 6 Pulun Pilke / Mika Forss 22,7    52 10 000 € 2100:6 Selostus / Video / TotoTV
4. 3 Hullumies / Seppo Sarkola 23,7    151 5 000 € 2100:3 Selostus / Video / TotoTV
5. 12 Köppinen / Kari Rosimo 23,9    242 3 000 € 2100:12 Selostus / Video / TotoTV
6. 10 Boker / Esa Holopainen 23,9    109 3 000 € 2100:10 Selostus / Video / TotoTV
7. 5 Virijori / Tero E Mäenpää 24,0    172   2100:5 Selostus / Video / TotoTV
8. 7 Marimin / Arto Hammar 24,9    348   2100:7 Selostus / Video / TotoTV
9. 8 Wik Stjernen* / Gunnar Austevoll 25,8    214   2100:8 Selostus / Video / TotoTV
10. 2 Pihlajan Aaroni / Akseli Lahtinen 28,9    131   2100:2 Selostus / Video / TotoTV
  1 Franko / Antti Teivainen   hpl   156   2100:1 Selostus / Video / TotoTV
  9 Erikasson / Harri Koivunen   hll   77   2100:9 Selostus / Video / TotoTV

17,0/Pihlajan Aaroni 19,5 24,5/Pulun Pilke 25,0

Lähdön toto-tiedot

PeliKertoimetVaihdot
Voittaja 12,15 21 692,00 €
Sija 2,76-4,39-2,13 5 044,00 €
Kaksari 71,58 31 352,00 €
Troikka 1 061,39 60 770,00 €
Lähtövaihto   58 088,00 €

Yleisöä: 3 860. Päivän kokonaisvaihto: 1 099 745,75 €


Aiempia voittajia:

hallsta lotusRuotsalainen Hallsta Lotus voitti kilpailun vuosina
2011 ja 2012. Ohjaksissa oli Ulf Ohlsson
ja valmennuksesta vastasi Jan-Olov Persson.
V. 2011 kilpailuun sisältyi dramattiikkaa, kun lähtö
keskeytettin kolarin ja irtipäässeen hevosen takia
ja ajettiin uudestaan päivän viimeisenä lähtönä.
Katso video keskeytetystä kilpailusta.
Kuva: Hippos/Pirje Paananen.

mortvedt jerkeldNorjalainen Mörtvedt Jerkeld on myös tuplamestari,
vuosilta 2008 ja 2010, josta kuva.
2010 ajoi Gunnar Austevoll
ja vuonna 2008 Ruotsalaiskuski Jim Frick.
Kuva: Hippos/Olavi Ilmonen.

jarvsofaksTuplavoittoon ylsi myös aikansa Pohjolan
kylmäverikuningas, Ruotsalainen Järvsöfaks.
Jan-Olov Persson valmensi ja ohjasti.
Kuva: Turun Hippos.

viesker

Kilpailun menestynein valjakko on Viesker ja
Kaarlo Ahokas viidellä voitollaan
vuosilta 1995-1999.
Kuva: Hippos/Satu Meriluoto.


Pohjoismaiden mestaruus 1978–2013

VuosiKilpailupaikkaVoittajaOhjastajaVoittoaika
1978 Turku Hurja Pertti Puikkonen 29,7
1979 Trondheim Pelurkki Risto Tupamäki 31,6
1980 Östersund Pelurkki Risto Tupamäki 28,5
1981 Seinäjoki Vekseli   30,0
1982 Östersund Frejsab (Ruotsi) Jan-Olav Åberg 29,2
1983 Pori Vireeni Allan Korpi 25,9
1984 Trondheim Hipo Tapio Perttunen 31,2
1985 Kööpenhamina Barrison (Ruotsi) Gustaf Hallen 27,5
1986 Tukholma Alm Svarten (Norja) Ulf Thoresen 25,8
1987 Helsinki Barrison (Ruotsi) Ola Hansson 27,7a
1988 Bergen Alm Svarten (Norja) Ulf Thoresen 30,1a
1989 Ei järjestetty      
1990 Tukholma Alm Svarten Ulf Thoresen 28,9a
1991 Helsinki Teme Markku Nieminen 26,2a
1992 Oslo Atom Vinter (Norja) Arve G. Blihovde 28,9a
1993 Kouvola Pette Harri Koivunen 26,5a
1994 Hudiksvall Pette Harri Koivunen 25,2a
1995 Lahti Viesker Kaarlo Ahokas 26,4a
1996 Oslo Viesker Kaarlo Ahokas 25,0a
1997 Bollnäs Viesker Kaarlo Ahokas 26,7a
1998 Helsinki, Oslo, Tukholma Viesker Kaarlo Ahokas
1999 Helsinki, Oslo, Tukholma Viesker Kaarlo Ahokas
2000-2005 Ei järjestetty      
2006 Turku Järvsöfaks (Ruotsi) Jan-Olov Persson 20,7a
2007 Turku Järvsöfaks Jan-Olov Persson 21,0a
2008 Turku Mørtvedt Jerkeld (Norja) Jim Frick 23,5a
2009 Turku Åsajerven (Norja) Tor Wollebaek 23,0a
2010 Turku Mørtvedt Jerkeld Gunnar Austevoll 23,0a
2011 Turku Hallsta Lotus (Ruotsi) Ulf Ohlsson 23,8a
2012 Turku Hallsta Lotus Ulf Ohlsson 24,3a
2013 Turku Särpefanten (Norja) Jan Roar Mjölneröd 22,3a
2014 Turku Hallsta Lotus (Ruotsi) Ulf Ohlsson 22,1a
2015 Turku Tekno Odin (Norja) Öystein Tjomsland 20,9a

Sivun tietojen lähteet:

Turun Hippos Wikipedia Suomen Hippos ry